Kuka minä olen?

Olen Heidi Parkkinen – yrittäjä, ompelija, vaatturi, pukuompelija, ompelijamestari, lähes valmis pukeutumisneuvoja, tuleva merkonomi, salihullu.

Viidennellä luokalla päätin, että minusta tulee muotisuunnittelija. Silloin en vielä tiennyt mitä se vaatii ja mihin lähteä opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Käsitöitä olen tehnyt lähes koko ikäni. Yläasteella meille järjestettiin käsityökerho kerran viikossa koulun jälkeen. Minut löysi sieltä joka viikko ompelemassa itselle tai tutuille vaatteita. Sainkin vuosittain käsityöstipendin ahkeruudestani kerhossa. Tuo stipendi sisälsi kassillisen kankaita, mikäpä sen parempaa!

Yhdeksännellä luokalla kävin tutustumassa Turun ammatti-instituutin pukuompelijan koulutusohjelmaan. Sain tuolloin kokeilla teollisuusompelukonetta ja se olikin rakkautta ensi silmäyksellä! Nyt tiesin minne minun oli päästävä opiskelemaan ja sen että halusin ompelijaksi.

Hain opiskelemaan kolmeen eri vaatetusalan oppilaitokseen. Turun ammatti-instituutti oli ensimmäisenä vaihtoehtona ja sinne pääsinkin sisään. Syksyllä opinnot alkoivat ja olin jännittynyt ja onnellinen. Alla kuva ensimmäisestä koulupäivästä ja vaatteeni silloin.

Ensimmäinen koulupäivä ammattikoulussa

Ensimmäinen koulupäivä ammattikoulussa

Joulun tienoilla suuntauduttiin joko pukuompelu- tai vaatturilinjalle. Päätös ei ollut minulle helppo. Pohdin että entten tentten, kumpaan menen. Lopulta päätin lähteä vaatturiksi koska mielestäni se oli tittelinä komeampi. Lisäksi tuumailin, että kyllähän sitä nyt jonkun juhlapuvun osaa ommella, kun kerran vaatturina tulen kuitenkin valmistamaan erilaisia pukuja.

Vaatturin ja pukuompelijan erot pääpiirteittäin: vaatturi valmistaa jakkupukuja, miesten pukuja ja erilaisia takkeja eli siis ns. raskaampia vaatteita. Pukuompelija puolestaan tekee juhlapukuja, arkivaatteita, lasten vaatteita ja muuta ns. kevyempää.

Tosiasiassa ei ollutkaan ihan niin yksiselitteistä, että vaatturina osaisin tehdä myös pukuompelijan töitä. Siksi opiskelujen edetessä keskustelimme opettajieni kanssa vaihtoehdoista ja tulimme siihen tulokseen, että voisin vaatturiksi valmistuttuani siirtyä suoraan pukuompelijan kolmannelle luokalle. Sinä vuonna opin käsittelemään juhlakankaita ja ihastuin silkkiin. Lempimateriaaleja juhlapuvuissa itselläni on edelleen raakasilkki, erilaiset pitsit sekä villakreppi.

Taitajakisoissakin on tullut käytyä. Niistä myöhemmin lisää.

Opiskeluni kestivät neljä vuotta ja sisälsivät kaksi suoritettua tutkintoa: vaatturi ja pukuompelija. Hain opiskelemaan ammattikorkeakouluun, mutten päässyt sisään. Päätin ryhtyä yrittäjäksi ja suunnittelin hakevani kouluun seuraavana vuonna uudelleen.

Syksyllä 2010 aloitin työt kotonani, jossa minulla oli pieni, tietystikin pinkki, työhuone. Tuolloin ostin ensimmäisen teollisuusompelukoneeni. Kyseessä oli lukkotikkikone mikä tarkoittaa että kone ompelee ainoastaan suoraa ommelta. Tämän lisäksi minulla oli tavallinen silitysrauta, kotisaumuri sekä kotikone, jolla tein mm. napinlävet ja siksakkia.

Ensimmäinen työhuoneeni

Ensimmäinen työhuoneeni

Aluksi ompelin lähes mitä vain. Korjasin vaatteita, tein mittatilaustöitä, verhoja, tyynynpäällisiä ja verhoilinpa muutaman nojatuolinkin. Työnteostakin tulen kirjoittamaan jatkossa lisää.

Miten syntyi Pinkkiheidi?

Yrityksellähän tulee luonnollisesti olla nimi. Itse en todellakaan halunnut olla toiminimi ”etunimi sukunimi”. Se ei tullut kuulonkaan. Yläasteella ollessani siskoni Katin luona Ruotsissa lomailemassa, minun piti keksiä käyttäjänimi Messengeriin. Hetken Katin kanssa mietittyämme päädyimme käyttäjänimeen Pinkkiheidi, lempivärini kun on kauan ollut pinkki.

Nykyäänhän minut tunnetaankin varmaan paremmin Pinkkiheidinä kuin pelkkänä Heidinä. Kummityttönikin kutsuu minua sillä nimellä. Nimeä on muunneltu jonkin verran, kun ihmiset ovat lukeneet tai kuulleet väärin. Tässä muutamia: Pinkkileidi, Pikkuleidi, Pikkuheidi. Kaikki käyvät minulle!