Ompelimon kasvu ja työparini Anni

Anni Sinkkosen ompelu-ura alkoi jo yläasteen käsityötunneilla. Sittemmin hän on kouluttautunut vaatetusompelijaksi ja verhoilijaksi. Annin tie kulki Pinkkiheidille työssäoppimisjakson kautta. Ompelimo oli tuolloin jo kasvanut sen verran, että sen oli aika muuttaa omilleen kotoa pois. Niinpä vuonna 2012 vuokrasin pienen kivijalkahuoneiston läheltä Turun satamaa. Elin unelmaani – oma pieni ompelimo vanhan puutalon kivijalassa. Huoneistossa oli jopa kakluuni, jolla lämmitin tilan. 

Töitä minulla riitti jo liiaksikin asti, joten ajattelin lisäkäsien olevan tarpeen. Kysyin entiseltä opettajaltani, josko hänen luokaltaan löytyisi motivoitunut ja taitava opiskelija minulle työssäoppijaksi. Anni aloitti työssäoppimisjaksonsa helmikuussa 2013. Tulimme heti alusta alkaen hyvin toimeen keskenämme ja yhteistyö toimii. Aluksi suunnittelimme, että Anni jatkaisi harjoittelunsa jälkeen kiireapulaisena ja lauantaityöntekijänä. Työmäärät kasvoivat kuitenkin koko ajan ja päätin palkata hänet kokopäiväiseksi työntekijäksi.  

Sataman kupeessa ehdimme oleilla alle vuoden ennen kuin tila kävi jälleen ahtaaksi. Nurkat pursuivat kankaita ja asiakastöitä. Toukokuussa 2013 muutimme nykyisiin tiloihimme Raunistulaan Maarian VPK:n kylkeen. Aluksi uusi tila tuntui kovin suurelta, mutta pikkuhiljaa näiden neljän vuoden aikana se on täyttynyt uusista koneista ja kangasvarasto on kasvanut. 

Huippu lahjakas suunnittelijamme ja ompelijamme Anni

Huippu lahjakas suunnittelijamme ja ompelijamme Anni

Nyttemmin Anni on erikoistunut kisa-asujen ja erilaisten pukujen koristelutekniikoihin kuten aplikointiin, liukuvärjäykseen, käsin maalaukseen ja helmikoristeluihin. Haastavinta hänen mielestään ovat olleet ensimmäiset voimistelupuvut, jotka hän on saanut ideoida ja toteuttaa itse alusta asti. Tekemisen kautta on kuitenkin löytynyt oikeat työtavat ja Annin kiinnostus muodin eri aikakausiin tuo jatkuvasti uusia ideoita. 

Käsinmaalattu puku

Käsinmaalattu puku

Annilla on vahvaa osaamista myös jämäkämpien ja vahvempien materiaalien työstämisestä. Nahkavaatekorjaukset sujuvat tältä rock-henkiseltä naiselta rautaisella ammattitaidolla. Nykyään emme kyseisiä korjauksia kuitenkaan enää tee, vaan ohjaamme ne muualle ja keskitymme enemmän esiintymisasuihin. 

Joukkuepukujen suunnittelussa olemme timanttinen tiimi. Ideoita riittää molemmilla ja toinen voi aina jatkaa siitä mihin toinen jää. Minä olen meistä se äänekkäämpi, mutta tämän ei pidä antaa hämätä. Anni on piinkova ammattilainen, vaikkei niin paljon niitä näitä juttelekaan. Ei kaikki kuitenkaan ole aina ruusuilla tanssimista meilläkään. Välillä jotkut asiat saattavat ärsyttää ja tämän vuoksi pidämmekin perjantaisin ”viikkofiilis”-palaverin, jossa puidaan viikon hyvät ja parannettavat asiat. Asioista täytyy puhua, jotteivat ongelmat kasva liian suuriksi! Lisäksi toista täytyy muistaa kiittää onnistumisista. 

Meillä on ollut eri tasoisia työssäoppijoita ja mielellämme heitä ompelimolle otammekin, jotta he pääsevät näkemään ja kokemaan millaista meillä on työskennellä. Eli ei muuta kuin hakemusta vaan tulemaan, niin katsotaan josko sinä olet seuraava työharjoittelijamme.

Kuka minä olen?

Olen Heidi Parkkinen – yrittäjä, ompelija, vaatturi, pukuompelija, ompelijamestari, lähes valmis pukeutumisneuvoja, tuleva merkonomi, salihullu.

Viidennellä luokalla päätin, että minusta tulee muotisuunnittelija. Silloin en vielä tiennyt mitä se vaatii ja mihin lähteä opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Käsitöitä olen tehnyt lähes koko ikäni. Yläasteella meille järjestettiin käsityökerho kerran viikossa koulun jälkeen. Minut löysi sieltä joka viikko ompelemassa itselle tai tutuille vaatteita. Sainkin vuosittain käsityöstipendin ahkeruudestani kerhossa. Tuo stipendi sisälsi kassillisen kankaita, mikäpä sen parempaa!

Yhdeksännellä luokalla kävin tutustumassa Turun ammatti-instituutin pukuompelijan koulutusohjelmaan. Sain tuolloin kokeilla teollisuusompelukonetta ja se olikin rakkautta ensi silmäyksellä! Nyt tiesin minne minun oli päästävä opiskelemaan ja sen että halusin ompelijaksi.

Hain opiskelemaan kolmeen eri vaatetusalan oppilaitokseen. Turun ammatti-instituutti oli ensimmäisenä vaihtoehtona ja sinne pääsinkin sisään. Syksyllä opinnot alkoivat ja olin jännittynyt ja onnellinen. Alla kuva ensimmäisestä koulupäivästä ja vaatteeni silloin.

Ensimmäinen koulupäivä ammattikoulussa

Ensimmäinen koulupäivä ammattikoulussa

Joulun tienoilla suuntauduttiin joko pukuompelu- tai vaatturilinjalle. Päätös ei ollut minulle helppo. Pohdin että entten tentten, kumpaan menen. Lopulta päätin lähteä vaatturiksi koska mielestäni se oli tittelinä komeampi. Lisäksi tuumailin, että kyllähän sitä nyt jonkun juhlapuvun osaa ommella, kun kerran vaatturina tulen kuitenkin valmistamaan erilaisia pukuja.

Vaatturin ja pukuompelijan erot pääpiirteittäin: vaatturi valmistaa jakkupukuja, miesten pukuja ja erilaisia takkeja eli siis ns. raskaampia vaatteita. Pukuompelija puolestaan tekee juhlapukuja, arkivaatteita, lasten vaatteita ja muuta ns. kevyempää.

Tosiasiassa ei ollutkaan ihan niin yksiselitteistä, että vaatturina osaisin tehdä myös pukuompelijan töitä. Siksi opiskelujen edetessä keskustelimme opettajieni kanssa vaihtoehdoista ja tulimme siihen tulokseen, että voisin vaatturiksi valmistuttuani siirtyä suoraan pukuompelijan kolmannelle luokalle. Sinä vuonna opin käsittelemään juhlakankaita ja ihastuin silkkiin. Lempimateriaaleja juhlapuvuissa itselläni on edelleen raakasilkki, erilaiset pitsit sekä villakreppi.

Taitajakisoissakin on tullut käytyä. Niistä myöhemmin lisää.

Opiskeluni kestivät neljä vuotta ja sisälsivät kaksi suoritettua tutkintoa: vaatturi ja pukuompelija. Hain opiskelemaan ammattikorkeakouluun, mutten päässyt sisään. Päätin ryhtyä yrittäjäksi ja suunnittelin hakevani kouluun seuraavana vuonna uudelleen.

Syksyllä 2010 aloitin työt kotonani, jossa minulla oli pieni, tietystikin pinkki, työhuone. Tuolloin ostin ensimmäisen teollisuusompelukoneeni. Kyseessä oli lukkotikkikone mikä tarkoittaa että kone ompelee ainoastaan suoraa ommelta. Tämän lisäksi minulla oli tavallinen silitysrauta, kotisaumuri sekä kotikone, jolla tein mm. napinlävet ja siksakkia.

Ensimmäinen työhuoneeni

Ensimmäinen työhuoneeni

Aluksi ompelin lähes mitä vain. Korjasin vaatteita, tein mittatilaustöitä, verhoja, tyynynpäällisiä ja verhoilinpa muutaman nojatuolinkin. Työnteostakin tulen kirjoittamaan jatkossa lisää.

Miten syntyi Pinkkiheidi?

Yrityksellähän tulee luonnollisesti olla nimi. Itse en todellakaan halunnut olla toiminimi ”etunimi sukunimi”. Se ei tullut kuulonkaan. Yläasteella ollessani siskoni Katin luona Ruotsissa lomailemassa, minun piti keksiä käyttäjänimi Messengeriin. Hetken Katin kanssa mietittyämme päädyimme käyttäjänimeen Pinkkiheidi, lempivärini kun on kauan ollut pinkki.

Nykyäänhän minut tunnetaankin varmaan paremmin Pinkkiheidinä kuin pelkkänä Heidinä. Kummityttönikin kutsuu minua sillä nimellä. Nimeä on muunneltu jonkin verran, kun ihmiset ovat lukeneet tai kuulleet väärin. Tässä muutamia: Pinkkileidi, Pikkuleidi, Pikkuheidi. Kaikki käyvät minulle!