Pinkkiheidi palvelee kaikissa mittatilaustöissä

 
 

 

Pinkkiheidi suunnittelee yksilölliset puvut ja asut elämäsi tärkeimpiin tilaisuuksiin

Suunnittelun lähtökohtana käytetään aina asiakkaan toiveita ottaen huomioon tilaisuuden, jossa asua tullaan käyttämään. Ompelemme unelmiesi hääpuvun, täydellisen tuen antavan korsetin tai vaikkapa edustustilaisuuksiin sopivat housut ja bleiserin.

Sovitusvinkit

Tullessasi sovittamaan asua, mekkoa, hametta tai housuja, otathan mukaasi myös kengät, joiden kanssa aiot vaatetta käyttää. Näin saamme varmistettua lahkeen tai helman oikean mitan. Mikäli kyseessä on hää- tai juhlapuku, kannattaa ottaa mukaan myös alusvaatteet sekä korut, joita haluat puvun kanssa käyttää. Näin saamme varmistettua vaatteen täydellisen istuvuuden ja pääntien oikean muodon sekä syvyyden. 

Korjaus- ja muutosompelua valmisvaatteisiin emme valitettavasti enää tee.

Vain mielikuvitus on rajana!

Mittatilaustyöt aloitetaan aina asiakkaan mittaamisella ja vaatteen suunnittelulla. Suunnittelutyötä helpottavat valokuvat, piirrokset ja esimerkiksi vanhat vaatteet. Mallintamisen jälkeen kaavoitetaan, leikataan ja ommellaan. Ensimmäisessä sovituksessa puku on vielä melko keskeneräinen, silloin katsotaan istuvuutta, väljyyttä ja pituuksia. Tämän jälkeen tehdään tarvittavat muutokset. Sovituskertoja tehdään vaatteesta riippuen 1–4 kappaletta. Lopuksi asiakas sovittaa valmista pukua ja pääsee lähtemään vaikka suoraan juhliin!

Suunnitellaan yhdessä näyttävä ja upea asukokonaisuus!

 

Hinnasto

Mittatilaustyöt Hinta
Suunnittelun tuntityö 55 €
Kotelomekko 220 €
Hame 150 €
Juhlapuku 290 €
Bleiseri/Jakku 320 €
Päällystakki 360 €
Housut 180 €
Kauluspaita 150 €
Vyötärökorsetti 260 €
Korsetti 360 €
Rantabikinit 65–150 €
 

Hinnat ovat suuntaa antavia, eivätkä sisällä kankaita. Lankamaksua emme peri erikseen. Tarkemman hinta-arvion saat, kun malli on suunniteltu ja kankaat päätetty. Lisähintaa tuovat vuoritus, leikkaukset, tikkaukset, yksityiskohdat, koristeet, taskut, halkiot, päällystetyt napit, erilaiset kaulukset ja rannekkeet.

Mittausohjeet